Toiminta
Hoitajatoiminta
Hoitajien kaapit - Tallipäiväkirja - Toimisto - Henkilökunta - Esittely
Hoitajatoiminta on suuri osa talliamme. Hoitajat ovat suuri apu tallilla, joten kaikki ovat tervetulleita hoitajiksi. Hoitajaksi pääset pyytämällä toimistosta. Voit halutessasi liittää mukaan keksityn iän, ja kuvauksen, mutta se ei ole pakollista. :) Muistathan tarkistaa, onko hevosella jo hoitaja! Otamme hevosillemme vain yhden hoitajan, ja ainakin toistaiseksi hoitajankin on mahdollisuus vain yhteen hoidokkiin.
Hoitotarinasta hoitaja tienaa virtuaalieuroja (v€), joilla hän voi ostaa tavaroita hoitohevoselleen. Tallikauppanamme toimii Equestrian PRO. Ilmoita ostoksesi kaupan ohjeiden mukaan myös kaupan ostoskirjaan, mutta myös meille toimistoon, kiitos!
Kuukauden hoitaja valitaan nimensä mukaisesti kerran kuussa. Valintaan vaikuttaa tarinoiden laatu, ja hoitajan panostus hoitohevoseen. Kuukauden hoitajan kuuluu olla ahkera, mutta emme todellakaan vaadi hoitajiltamme jatkuvaa huomiota, eikä kirjoittaminen saa olla pakkopullaa kenellekään. Jos hoitajasta ei kuitenkaan kuulu pitkään aikaan mitään, eikä hän ole ottanut lomaa hoitamisesta, hän saa varoituksen, ja lopulta hänet erotetaan.
Tarhaus
Tarhausjärjestystä voit hyödyntää hoitotarinoissasi.
| 1. Clyde, Claydy |
2. Kenobi, Viry |
3. Merkurius, Jack |
| 4. Titanic, Elisabeth |
5. Will, Ziro |
6. Miko, Nero |
| 7. Pommi, Della |
8. Roy, Siru |
9. Lettu, Ravel |
| 10. Myllerö, ? |
11. nim, nimi |
12. nimi, nimi |
| 13. nimi, nimi |
14. nimi, nimi |
15. nimi, nimi |
Kilpailut

Tulevat kilpailut - Menneet kilpailut
Kilpailutoiminta on Sutsin toinen päätoiminta. Sutsissa järjestetään paljon erilaisia kilpailuja on kouluratsastuksesta poniagilityyn ja kaikkea siltä väliltä. Suurin osa kisoista on pieniä, mutta myös suurempia kisoja järjestetään, kun on aikaa. Kisoja pyritään pitämään tasaiseen tahtiin ylläpitäjien aktiivisuudesta riippuen. Lukekaa osallistumisohjeet huolella ja noudattakaa yhteisiä kisasääntöjä. Jokainen halukas kilpailuun osallistunut saa kirjoitaa kisatarinoita. Niitä otetaan vastaan vieraskirjassa.