|
|
|
|
Obi-wan

Perustiedot
|
Lempinimi |
Kenobi |
Rotu, sukupuoli |
Shirenhevonen, ori |
|
Syntymäaika |
2010 |
Väri ja merkit |
tumma mushroom valkoisilla merkeillä |
|
Säkäkorkeus |
185cm |
Omistaja |
Ista |
|
Hoitaja |
ei oteta |
Kasvattaja |
ei tiedossa, ei sukua |
|
Koulutus |
ei vielä kisata |
Voittosumma |
0 v€ |
Luonnekuvaus
Kenobi sen verran nuori, ettei sillä vielä kisata, mutta kovasti sitä opetetaan koko ajan ratsastukseen ja muihin arki rutiineihin. Kenobi osaa ratsastuksen perus asiat, eli laukan- ja ravin nostot ja hiljentämiset, käännökset, liikkeelle lähdön, pysähtymisen ja ohjista ohjaamisen tottelemisen. Kisoissa vaadittavia liikkeitä sille ruvetaan opettamaan, kun muutkin perus asiat ovat opetelut. Varustaminen sujuu jo todella hyvin. kenobi malttaa seistä paikoillaan ja satulavyön saa kiristää ilman pullistelua. Hoitaessa seisomista on vieläkin harjoiteltava, sillä Kenobi ei malta pysyä kovin kauaa paikoillaan. Paikoillaan pysyminen helpottuu joka kerta, kun sitä harjoitellaan. Kenobi oppii nopeasti, mutta myös unohtaa, joten kaikkea on kerrattava koko ajan. Ori poika on varsin kiltti ja se antaa rapsutella ja halailla. Kenobi on varsin utelias ja yrittää tunkea turpansa joka asiaan mukaan. Se on kova kuuntelemaan ihmisten puheita, vaikkei ymmärrä niistä puoliakaan. Kenobi on ystävällinen kaikille mukaville ihmisille. Se yrittää pomotella muita oreja ja ruunia, mutta saa yleensä välimpitämättömän tai kieltävän vastauksen. Koirista Kenobi ei pidä.
Galleria
|
|
|
|